Vihreässä langassa (8.6.2007) haastatellaan arkkitehtilehti ARK'in päätoimittaja Harri Hautajärveä, joka kertoo miten "on valitettavaa, että sen enempää rakennuttajat kuin useimmat arkkitehditkaan eivät ole kovin kiinnostuneita kestävän kehityksen kysymyksistä". Ja seuraavaan hengenvetoon huviloihin ja saunoihin viime aikoina paneutunut päätoimittaja kertoo miten suurikin loma-asunto voi olla ekologinen, jos se on alunperin suunniteltu energiapihiksi.

Mikä lauseessa jää mietityttämään? Periaatteessa tässä ei mätä mikään. Totta kai uudisrakennus pitäisi aina suunnitella alkujaan energiapihiksi ja muutoinkin mahdollisimman ekologiseksi, ja arkkitehtihan suunnittelee sitä mitä tilataan. Mutta rivien välistä voikin sitten lukea asian toisen puolen: ekologisuus kuuluu vain uusien rakennusten suunnitteluun, on erityisosaamista vaativaa erityishommaa ja otetaan erityisesti huomioon vain erityisesti sitä vaativien, valistuneimpien asiakkaiden erityisissä suunnittelukohteissa.

Miten tässä näin on käynyt? Missä välissä ekologinen harkinta ja maalaisjärki katosi tavallisen arkkitehdin tavallisen työn ulottuvilta? Entä miksei rakennusalalla laajemmin keskustella ekologiasta myös korjausrakentamiseen toivottavana ja tavoiteltavana ominaisuutena?

Kyllä minä hyvin tiedän, ettei tilaaja halua maksaa mistään ylimääräisestä. Korjaussuunnittelussa on päällimmäisenä tarpeena aina saada vanhat tilat uutta käyttöä vastaamaan, luonnon ja saasteettomuuden huomioimista ei erikseen tilata. Mutta entä jos hitusen ekologiaa saa muun suunnittelun kylkiäisenä? 

Arkkitehti tekee ekologisia valintoja paljossa muussakin kuin määrittäessään rakennuksen eristekerroksen paksuutta ja rakennusmateriaaleja. Korjausrakentamiskohteenkin voi suunnitella niin, että pistetään kaikki uusiksi tai niin, että käytetään vähän enemmän aikaa ja vaivaa olevien rakennusosien kunnon kartoittamiseen ja uusien osien ja tekniikoiden valintaan siten, että säilyvät jutut saavat arvokkaan aseman iästään ja mahdollisesta kuluneisuudestaan huolimatta. (Kuinka ollakaan, tästä juuri satuttiin puhumaan aamulla töissä uuden mukavan työkaverini Katin kanssa...)

On ihan turha puhua energiapiheyden vaikutuksista ilmastonmuutokseen, kun samaan aikaan toisaalla pistetään ihan vaan varmuuden vuoksi uusiksi kokonaisten laitosten verran käyttökelpoista tavaraa. Korjaussuunnittelua tekevän arkkitehdin ei hänenkään tulisi olla vain nöyrä palvelija, joka tekee kiltisti sen mitä tilataan. Asiakas maksaa asiantuntemuksesta, ja siihen kuuluu myös kyky osoittaa, miten arvokasta ja toimivaa vanhasta voi tulla, kun siitä osataan oikeita osia oikein säilyttää.

Onpas taas jäänyt blogi paitsioon. Mitäpä se muuta tarkoittaa kuin että elämässä on mukavaa ja vauhdikasta blogin kirjoittamisen ulkopuolella.

Eilen olin kahteen otteeseen puhumassa Pirkanmaan sosiaalifoorumissa: ensin johdattelemassa keskustelua pyöräilyaiheisessa keskustelutilaisuudessa, jossa puhujavieraana oli apulaispormestari Tarja Jokinen, sitten loppuiltapäivästä vielä foorumin päätöspaneelissa, jossa oli mukava ja leppoisa tunnelma eikä esiintymistä tarvinnut yhtään jännittää - siis ihan erilaista kuin vaalipaneeleissa. ;) Puhumisten välissä ehdin pyöräillä kotiin mellastamaan hetken puutarhassa, jonka nurmikko on talven aikana kummasti muuttunut sammaleksi, mullokseksi ja voikukiksi. Ruohot kasvavat nurmikkoalueen sijaan perennapenkissä - siis siinä, missä ikivihreiksi mainitut sammalleimut nyt lötköttävät surkeasti ruskistuneina kuivina käppyröinä. Jotkut muut kuulemma kastelevat ja lannoittavat pihamaitaan, onkohan sillä jotakin tekemistä meidän pihan kevätsurkeuden kanssa? 

Keskiviikkona olin illan Tampereen Vihreiden uusien illassa. "Vieraiden" hiljalleen poistuttua jäätiin muutaman aktiivin voimin vielä turisemaan niitä näitä esim. hiljan lukemastamme kirjallisuudesta. Minähän olinkin porukan varsinainen populisti: lukaisin juuri Paul Coelhon "Yksitoista minuuttia".

Tänään olin illan ihan vaan kotona ja leivoin lapsen kanssa ruisleipää. Ajettiin sähköautoradalla perheturnaus. Hävisin sekä miehelle että pojalle, pahus vieköön. Mutta nuohan ovatkin harjoitelleet enemmän...

* * * 

Kuun alussa perustettiin Tampereen polkupyöräilijät ry. Kirjoitin perustamiskokoukseen sääntöluonnoksen ja esityslistan. Siitä syystä sain vetääkseni koko perustamiskokouksen. Ja kokouksen puheenjohtajana tulin valituksi myös yhdistyksen puheenjohtajaksi. Näinhän siinä käy. Vaan hienoa on ollut! Hallitukseen sattui mukavan oloista porukkaa ja tekemiset ovat lähteneet hyvin käyntiin.

Hiukan minua hymyilyttää se, että pari kuukautta sitten kansanedustajaehdokkaana minusta ei ollut kiinnostunut mikään muu media kuin Pirkkalainen (Pirkkalan paikallislehti, joka jaetaan myös meille Härmälään Tampereen puolelle), mutta nyt kun olen perustamassa yhtä pientä paikallista yhdistystä, niin johan on haastateltu kolmasti radioon ja sekä Aamulehteen että Tamperelaiseen. Ehkä kiinnostus korreloi tehtävän oletusarvon kanssa: tuoreen pyöräily-yhdistyksen tuore puheenjohtaja saa todennäköisesti aikaan enemmän tulevaisuuden kannalta hyviä asioita kuin satunnainen, ennestään tuiki tuntematon arkkitehti kansanedustajaehdokkaana. Ja liikennehän ON äärimmäisen mielenkiintoinen puheenaihe!

* * *

Lopuksi pääsen ehkä otsikon aiheeseenkin: mitä ajattelin tänään:

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ehdottanut ylitöiden verovapautta. Meillä halutaan vapauttaa veroista osa perinnöistä. Varallisuuden perintövero on jo poistettu, tuloverojen alennuksia vaaditaan silloin tällöin. 

Kun ajattelee valtion keinoja ohjata kansalaisten toimintaa, verotus on merkittävimpiä pelimerkkejä. Miksi hukata sitä mihinkään muuhun kuin valintojen ohjaamiseen yhteiskunnan kannalta toivottuun suuntaan? Ylityön verotuksen helpottaminen ohjaa tekemään ylitöitä. Perintöveron poisto ohjaa jättämään isompia perintöjä ja kuluttamaan vähemmän itse elinaikana. Miksi ihmeessä näitä pitäisi suosia? Tuloveron alennus ei ohjaa tavallista ihmistä yhtään mihinkään, keskivertoihminen tekee työnsä siitä riippumatta onko veroprosentti 20 vai 50 ja rikkaimpiahan ei lopulta pidetä maassa rahalla, vaan koulutuksen ja terveydenhuollon korkealla laadulla ja asuinympäristön turvallisuudella - ja näistähän juuri pyritään tinkimään, jotta veroja voitaisiin laskea.

Jos siis jostakin halutaan veroja alentaa, tulisi se mielestäni tehdä ensisijaisesti ekologis-eettisin perustein, ohjaamaan kulutusta ympäristö- ja työntekijäystävällisiin valintoihin.

(Meinasin muuten ostaa tänään kotimaisen luomupaprikan. Ne maksoivat 25,50 kg. Hinta oli mielestäni kohtuuton. Jäipä siis paprika ostamatta. Olisi tässä sekä veronalennuksella että voitto-osuuksien kohtuullistamisella sijaa, ihan kaikki tuosta hinnasta ei sentään voi olla pelkkää luomutuotannon kalleuttakaan.)